tiistai 16. heinäkuuta 2013

Lähtöfiilikset

Oon super jännittynyt ja ihanaa päästä reisuun vihdoinkin. Silti vähän harmittaa kun en pääse postausta väsämään todennäköisesti kahteen viikkoon. Unohdin nimittäin kertoa,
että ennen Tukholmaa ja Berliiniä lähden viiden päivän jalkapalloturnaukseen pohjanmaalle. Lähtö tapahtuu siis junalla huomenna joukkueen kanssa ja luvassa on huippu reissu!
Tämä onkin viimeinen postaus mahdollisuus! Mitään ideaa en olekkaan tähän nyt suunnitellut laiskana, pääasia kuulette missä mennään ja miksei tule postausta.
Turnauksen ja matkojen välissä on vaan puolipäivää aikaa viettää kotona ja uskon olevani aika väsynyt, joten en tee varmaan turnauksesta erilistä postausta.

Oon aivan hukassa pakkauksessakin! En osaa päättää ikinä mitä otan mukaan ja yleensä puolet mukaan otetuista vaatteistakin jää käyttämättä..
Tyhjennän varmaan koko vaatekaapin mukaan ainakin Tukholmaan ja berliiniin. Ja pitäähän niille tuliaisillekkin jättää tila!
Anteeksi huono laatu kuvissa! Huonossa valossa, huonolla objektiivillä, enkä jaksanut enempää panostaa, sen verran kiire pakkailessa. Ei siitä sen enempää..
Mua näkyy taas parin viikon päästä! Toivottavasti jaksatte odotella. Lupaan että mulla on reissujen jälkeen iso liuta kuvia ja luvassa on ainakin myös ostoksista postaus tai video!
Mukavaa loppuviikkoa !

10 kommenttia:

  1. aww sul on ihana blogi, laadukkaita kuvia ja kirjoitat kivasti cc: !
    >hullusieni.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Lueskelin ja selailin sun blogia läpi, sulla on aivan ihania vaatteita ja upeita kuvia ja muutenkin siis kiva blogi! :)
    Sait uuden lukijan ;)

    http://scissorsjenna.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
  3. Huomasin instagramissa tän sun blogin osotteen ja päätin käydä vilkasee, no onneks meinaa aivan mahtava tää sun blogi on ja ehdottomasti liityin lukijaks! :)<33 Ihania kuvia ja luontevaa tekstiä sulta tulee ja muutenki ihana blogi! <33:)

    VastaaPoista
  4. hihi itekki oon nyt saksassa ja voin kyllä sanoo et kannattaa ottaa mukaa paljo toppeja ja minishortseja meinaan tääl on sairaan kuuma ! :D mut joo sul on tosi kiva blogi, liityin lukijaks!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos vinkistä, katoinkin just säätietoja! ihanaa keliä luvassa <3 kiitos paljon !:)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista