tiistai 31. joulukuuta 2013

Gifts ♥

Lupailinkin esitellä hieman mun joululahjoja teille. Kaikki lahjat olivat tosi mieleisiä ja varmasti tarpeellisia ja jo nyt päässeet kovaan käyttöön.
 Näiden lisäksi joulupaketeista löytyi myös parit villasukat, meikkilaukku, rahaa, bikbokkiin lahjakortti, iso kasa suklaata ja muuta ihanaa :)

 Yllätyspaketista kuoriutui iPhone 5s
 Guessin ihana kultainen kello
 Kaverilta sain kahjaksi Christina Aguileran Rouyal Desire- hajuvesi, jota olin jo kauan himoinnut

 Valkoiset conssit, jotka on päässyt jo ehkä vähän liiankin kovaan käyttöön :D
Abercrombie & Fitchin höntsyt

Paitoja
 Ja viimeisenä, mutta ei kuitenkaan vähäisimpänä uusi kitara ja kitaraan tosi hieno ruskea, nahkainen laukku

Toivottavasti myös te saitte ihania lahjoja ja vietitte mukavan joulun! Lisäks toivotan kaikille näin etukäteen jo  super ihanaa uutta vuotta.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Christmas ♥


 Mulla on ollut aivan ihana joulu Lupailinkin tehä pientä joulun aiheista postausta. Otin jouluaattona huimasti kuvia,
mutta aika harva oli julkaisu kelpoisia tänne blogin puolella, mutta toivon, että noista saa edes jotain irti. Lisäksi aika monta kysymystä on tullut
joululahjoista ja lupaan, että sekin ilmestyy tänne hieman myöhemmin. Joka tapauksessa, mun joulu oli jälleen kerran yllättävän mukava ja rauhallinen,
vaikka kuluikin nopeasti. Joulun vietin aivan kotona, lukuun ottamatta haudoilla käyntiä. Meiän kodissa kyläili omaan perheen lisäks myöskin mun isomummu.
Jouluruoka oli jälleen taivaallista ja lahjatkin aivan ihania! Huomenna suunnitelmissa on mummulla ja vaarilla kyläily. Toivottavasti myös teillä oli mukava jouluaatto!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

two days before christmas



Mun on ihan pakko heittää tähän väliin tämmönen supersekasotku-postaus joulutunnelmista ja kasa kuvia pipareista! Apua oon ihan hukassa,
kun oon tajunnu että jouluun on enään kaksi päivää. Joululahjat ei oo vielä ostettuna, mutta huomenna olis tarkotus käydä kaverin kanssa hakemassa
muutamat joululahjat. Mun huoneen joulusiivo on vielä aivan kesken ja joulukalenterikin jäi sitten ostamatta (hehe)..
Mulla on ollu koko joulun alku täyttä kiirettä, sillä viikonloppu meni juhlissa keikkailen ja joulujuhlissa rampaten.
Piparit ehdin sentään leipoa, mutta tuntuu, että joulu ei olisi vielä lähelläkään. 
Tää päivä onkin mennyt pelkään nukkumiseen ja aamulla heräsin pelailemaan yhden harjoituspelin.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

DECEMBER


Huhhuh. Entiä miks epäonnistuin taas ton bannerin kanssa. Ainakin mun koneelta se näyttää tollaslta harmahtavalta pikselimössöltä, kun taas
koneen työpöydällä aian erilaiselta. No joka tapauksessa pakko myöntää, että mulla on ollut ideat vähän hukassa näien  kylmien ja pimeiden
joulukuun päivien kanssa. Nyt sit makailen kotona kipeenä ja aattelin tänne jotain tempasta. Mulla on näköjään viime kuustakin vaan yks postaus, mutta mulla on jo
pää täydeltä ideoita mietittynä joulun aikoihin! Miettikäss että jouluunkin on enäää pari viikkoa! Mä en oo kerenny ostaa eden joulukalenteria vielä..
(hah oon todellaki myöhässä tän joulun suhteen).  Onneks viimeset kokeetkin on raivattu pois näiltä viimesiltä viikoilta ja nyt on sit enemmän aikaa keskittyä
reeneihin ja joulun laittoon.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

kysymyspostaus !

Argh, ku oon ollu laiska tän blogin suhteen! Mulla on ollut aivan sairaan kiireisiä viikkoja, jotka on kulunu ihan vilauksessa.
Kamerakin on lojunu aina laukun pohjalla,  odottaen jotain pientä bloggaus väliä.. Mutta ei! Koeviikotkin on täyhdätty justiina marraskuuhun
ja tulevalla viikollakin on luvassa ainakin kolme koetta.  Oon kyllä niin laiska lukija! Huomennakin luvassa yksi koe, joten senkin lukemiseen
pitäis jostai vielä löytääaikaa. Mä niin tarviin yhen viikonlopun päivän lauantain ja sunnuntaina väliin!

Aiheesta toiseen! Oon huomannu mun postauksissa, etten oo edes paljon vielä kertonu ittestäni mitään. Oon vaan pyörittäny tätä blogia mun päivien ympärillä
ja tosta aloitus- postauksestakin on jo niin paljon aikaa, niin tää kysymyspostaus on varmaan paras ratkaisu tähänkin ongelmaan! Mutta ettei kellekkään 
jää mitään epäselväksi musta, niin saatte itse kysellä mitä haluatte musta tietää. Julkasen sitten tähän tai videolle vastauksia, kun kysymyksiä on tullu paljon.
Eli tiputelkaa kysymyksiä tohon kommenttiboxiin tai vaikkapa mun facebookille :)

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

colorful weekend

Moikka kaikille pitkästä aikaa ! Mulla on ollu iha hirveen pitkä tauko täälä blogissa ja monet onkin jo tullut kyselemään postauksia.
Haluun kiittää ihan hirveesti kaikkia, jotka on laittanu ihania viestejä ja kommentteja tulemaan, ootte mahtavia. Lisäks mulla on muutaki ilonaihetta
nimittäin mulla on ollut aivan huikeen kiva viikonloppu! Perjantai meni ensinnäkin ihan kotona löysäillen ja yhteen hyvään kirjaan uppoutuen. 
Läksyjen ja kokeiden suhteen oon silti jääny vähä laiskaksi.. Sit eilinen meni Jimin kanssa leffassa ja kaupungilla. Oli aivan huippu kivaa ja pakko sanoo, että toi
millerit- leffa oli ihan hurjan hyvä!
Tänään päivä on nautiskellen mm noista hedelmistä ja telkkua katsellessa. Mulla on muutenkin ollu ihan hirveen hyvät pari viikkoa ja tuola laivalla oli kanssa ihan tajuttoman kivaa!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

time to enjoy

 Syysloma on vihdoin alkanut ja tää viikko on siis aikaa rentoilla ilman koulukiirettä! Mä päätin tulla iskemäään tänne pikaisesti parit kuvat
mun super ihanasta aamupalasta ja yhdestä uudesta lemppari paidasta. Mulla ei oo alkuviikkoon minkäänlaisia suunnitelmia, mutta uusi talvitakki ois
ihan kiva hommata. Tänään mun päivä alkoi tosi aikasin jo joskus yheksän aikaan, joka on mulle aivan huippu suoritus, oon nimittäin niin
kauhee nukkuun aamuisin! Aamupäivä menikin sitte kaverin kanssa pihalla ja kohta aattelin tehä jotai hyvää välipalaa ja mennä nautiskelemaan
sitä salkkareita katsellen. Pitäkää aivan huippu syysloma, nimittäin mäkin ajattelin :)


lauantai 12. lokakuuta 2013

happy morning



 Mulla on ihan mahtava fiilis ja tänään on luvassa aivan super ihana päivä joukkuelaisten kanssa. Ensinnäkin munpäivä alkoi
aivan sairaan ihanasti. Kuten näkyy oon jaksanu aamulla herätä aikasin ja lähtee kameran kanssa läheiselle rannalle nappaileen vähän kuvia!
Ilma on ihan tajuttoman ihana ja siistin sumunen. Lisäks sain uudet kuulokkeet lahjaks, joten oon ihan tajuttoman onnellinen. Tänään siis lähetään myös viettään
tyttöjen kanssa joukkueen päättäjäisiä Tampereelle. Mennään syömään ja muuten pitään kivaa, joten tulossa on tosi kiva viikonloppu! Lisäks ens viikolla
alkaa jo loma ja maanantai kuluuki tet- päivässä kaverinkaa. Loppuviikosta lähetään kidsejen kanssa merelle, eli laivaileen, joten sinnekki luvassa on aivan mahtava reissu !

perjantai 4. lokakuuta 2013

October ♥


Musta ei ookkaan kuulunu täälä blogin puolella tällä viikolla oikeastaan mitään. Tää on näköjään jotenki enemmän mun juttu valmistella nää postaukset viikonloppusin,
kun on enemmän aikaa. Lisäks oon ollu jälleen kerran aivam hirveen väsyny, mutta tosi ilonen ja oon ehtiny nähä kavereitakin.  Toki aikaa on menny muutamaa kokeeseen
lukien ja läksyjä väsäten. Jottei nää postauksen ala aina samalla alotuksella, kuinka oon laiska bloggaaja, aattelin kertoo läpi mun syksysistä tunnelmista ja
miten lokakuu on alkanut.
Ensinnäkin oon selviytyny vuoden ekoista kokeista, ihan tyytyväisin numeroin ja koulu on sujunut. Lisäks mulla on ollut tällä viikolla yllättävän paljon vapaata,
niin mulla on ollu aikaa enemmän valokuvata ja pyöriä kavereiden kanssa. Ainoo asia mikä hamrittaa on justiinsa tää mn kamala syysväsymys! Joka päivä,
kun tuun bussilla kotiin oon iha umpi väsyny ja pari kertaa oon nukahtanutkin bussiin. (:D)  Toinen mun ongelmista on herätyksen siirtäminen. Oon ruvennu
siirtään mun herätystä aina viiden minuutin välein tunnin eteenpäin. Onneks viikonloppu alko niin pääsen nukkumaan taas pitkään, eikä oo niitä aikasia herätyksiä. Tästä viikonlopusta on tulossa taas aivan mahtava, nimittäin huominen menee kaupungilla ihanien kavereiden kanssa ja sunnuntaina pelataan viimene sarjapeli.
Pitäkää huippu viikonloppu, nimittäin niin mäki ajattelin ! :)