sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannus 2014



 




Kesäloma on hujahtanut kyllä niin nopeasti! Jotkut päivät on aivan täyttä kiirettä ja toiset taas on kulutettu  sängyn pohjalla makoillen.
Juhannus sai taas pienen breikin, jota kaivattiin reeneistä ja muista kiireistä. Torstaina juhlittiin porukalla ystävän synttäreitä.
Nyt taas perjantaina jatkettiin juhannusperinnettä oleskelulla kaverien mökillä. Vaikka juhannus olikin tänä vuonna yllättävän hyytävä,
vei se pisteet silti kotiin. Sää ei ollut kummallisen lämmin, mutta aurinko paistoi lopella ainakin satunnaisesti ja vesi oli enemmän kuin lämmintä.
Kameraankin sain räpsittyä viikonlopusta ainakin sata onnistunut kuvaa, joten pääsin vihdoin kuvaamisenkin pariin.
MM-kisoja, grilliruokaa, ystäviä, hyvää seuraa, kodassa paistettuja lettuja, valvomista, mönkijällä ajamista, nauramista, pelaamista ja saunomista.
Mitä enään voisikaan kesälomalta toivoa? Niinpä.

1 kommentti: