maanantai 6. tammikuuta 2014

#tb 2013


Eka postaus vuonna 2014! Haluun silti hypätä vielä vuoteen 2013 ja muistella mennyttä aikaa.
2013 on ollu yks mun elämään eniten vaikuttavin vuosi, sillä mulle on tapahtunut kaikkee jännittävää ja uusia kokemuksia.
 Koko vuodessa uusinta ja erilaisinta oli varmaan Voice Of Kids- laulukilpailu, jossa sijoituin, jopa semifinaaleihin asti. Ohjelmaa tehtiin koko vuosi 
ja sain  tutustua aivan uskomattomiin ihmisiin. Olin todella kokoematon muihin laulajiin verrattuna, joten kisa tuntui entistäkin jännittävämmältä.
 Nyt voin kuitenkin sanoa, että olen kehittynyt aivan huimasti laulajana ja keikatkin sujuvat vain nauttiessa. Toisena suurena osana vuotta oli lomamatkat mm.
 Berliinissä, Thaimaassa ja muut pikkumatkat. Vaikka kesä siis meni Turussa voicen kuvauksissa, jäi aikaa alkuvuodesta ja kesän lopusta myös ulkomailla nauttimiseen.
 Kolmantena suurena osana vuodessa oli uudet ihmiset ja kaverit, joihin sain tutustua ja kokemaan uskomattomia asioita. Suurimmat ystävyys ja ihmisuhteet 
tulivat juurikin Voicen, kesäloman ja koulun alkaessa. Lisäks musta tuntuu, että mun oma tyyli, koskien  vaatteitta, idoleita on jotenkin tän 
vuoden aikana viimeistelty just mun näköseks!  Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä mun pitää lisätä tähän mun luottelooni blogi ja valokuvaus
Oon löytänyt tähänkin aivan uuden otteen ja kamera tuntuu tulevan laukun pohjalla aina mukana. Tosin postauksien määrässä on vielä parannettavaa,
 mutta eiköhän sitäkin aikaa aina jossain välissä löydy. Lisäksi instagram tuli onneksi tehtyä tän blogin ohella, joten myös aikaa on kulunut näiden päivittelyyn. 
Mun täytyy myöntää, että mulla on ollu aivan mahtava vuosi, vaikka siihen on kuulunutkin vaikka minkälaisia tunteita. Haluun myös kiittää kaikkia lukijoita, 
jotka pitää tätä blogia pystyssä mun kanssa! Oikein hyvää vuotta 2014 kaikille !

7 kommenttia:

  1. Tykkään kyllä niin paljon sun blogista<3! Ihania kuvia ja kirjotat tarpeeks lyhyesti ja selkeesti:) eikä se haittaa vaikkei niitä postauksia tuliskaan kauheen usein, tää on kuitenkin sun oma blogi ja kukaan muu ei määrää millon postailet:) mut niin, kaikin puolin ihana blogi:3

    VastaaPoista
  2. Sun blogi on tosi ihana! Oot tosi kaunis myös :) sun kuvat näyttää kun jonkun ammattilaisen ottamalta :D

    http://helmiinasenni.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
  3. Miten saat ton musiikin tohon?

    VastaaPoista
  4. Miten saat ton musiikin tohon?

    VastaaPoista
  5. tätäkin voisit joskus päivitellä

    VastaaPoista